Aholan nuorisoseuran johtokunta on 29.3.2020 pitämässään etäkokouksessa päättänyt kesäteatterin perumisesta.

Aholan nuorisoseura ry.

Tiedote 30.3.2020

 

Aholan nuorisoseuran johtokunta on 29.3.2020 pitämässään etäkokouksessa päättänyt kesäteatterin perumisesta. Johtokunta kuuli kokouksessa kesäteatterin ohjaajaa ja ohjaaja kertoi näytelmätyöryhmän kuulumisia. Yleinen mielipide oli se, että emme ehdi tehdä teatteria valmiiksi suunnitellulle aikataululle.
Näin ollen johtokunnan yksimielisellä päätöksellä kesäteatteri kesälle 2020 perutaan. Teatteria tullaan toivottavasti näkemään Aholassa vielä syksyllä, jolloin teemme meidän sisäteatteriin sinne sopivan näytelmän.
Nuorisoseuran toiminta on aiemmin ilmoitetusti keskeytetty. Toimintaa tullaan jatkamaan heti kun saamme siihen luvan, toiminnan jatkumisesta ilmoitetaan erikseen. Nuorisoseuran kevätkokous on myös siirretty tulevaan ja siitä ilmoitetaan sääntöjen määräämällä tavalla, kun sen aika on.

Aholan nuorisoseuran johtokunta toivottaa kaikille sen jäsenille voimia ja jaksamista näinä vaikeina aikoina. Yhdessä me tästä nousemme!

Aholan nuorisoseuran johtokunnan puolesta

Ville Suhonen
Puheenjohtaja

Posted in Ajankohtaista.